Hei,
Internet on täynnä erilaisia laihdutus blogeja. Tässä taas yksi lisää, ehkä tylsää ja mielikuviteksetonta, mutta en tee tätä teidän takia vaan itseni. Haluan, että tällä kertaa onnistun. Ajattelin, että julkisesti laihdutuksesta ja sen saavuttamisesta kirjoittaminen auttaa minua pysymään tavoitteessani.
Kerronpa hieman tarinaa. Olen 24-vuotias nainen, joka asuu miehensä ja lapsensa kanssa Vantaalla. Meille syntyi 8.3.2013 ihana tytär, joka on meille maailman tärkein. Menemme mieheni kanssa namisiin 1.8.2015 ja siihen mennessä olisi tarkoitus saada 15kg pois.
Suhteemme aikana olen lihonut 5-8kg ja raskaudesta minulle jäi 10kg (8kg onneksi jäi synnärille). Raskauden jälkeen halusin heti imetyksen loputtua alkaa laihduttamaan ja melkein olen vuoden taistellut asian kanssa. Kokeilin terveellistä ruokavalioo yhdistettynä liikuntaan, pikadieettejä…. kaikkea! Paino ei vain tippunut, ei edes nesteitä lähtenyt kuin maksimissaan kilo-kaksi. Ihmettelin asiaa suuresti, kunnes yksi ilta joulun alla luin Hyvä terveys lehteä. Lehdessä oli artikkeli naisesta joka kärsii univaikeuksista (niinkuin minäkin) ja hän kertoi mitä kaikkea on kokeillut auttaakseen nukahtamista. Hän kertoi, että on syönyt melatoniinia, mutta se ei sopinut koska hän lihosi niistä. Hälytys kellot alkoivat soimaan ja tajusin, että olen syönyt koko imetyksen jälkeisen ajan melatoniinia ja vielä vahvoja semmoisia. Lähdin tutkimaan asiaa netistä ja siellä kerrottiin että ruokahalu nousee ja nestettä kerääntyy, sekä painon pudotus haastavaa. Lopetin melatoniinin samantien ja olen päättänyt kärvistellä univaikeuksieni kanssa päästäkseni tavoitteeseeni. Nyt parissa kuukaudessa on tippunut kaikki (raskauden jälkeen kerääntyneet) 5kg ja en ole asialle mitään tehnyt. Huomaan myös olostani, että minua ei turvota niin paljon. Uskon, että nyt on helpompi saada painokin putoamaan.
Haastavaa laihdutuksessa on työni ja perheen yhdistäminen tähän projektiin. Työvuoroni on 10-18 tai 12-20. Aikaa ei siis jää liiakseen kenellekään. Luulen, että liikuntaa ehtisin hyvin harrastamaan 2-3 kertaa viikossa (lähinnä aamuisin jos menen 12 ja lapsi on viety tarhaan). Jossain välissä pitäisi siivota ja laittaa ruokakin, mutta pyrin, että saisin edes vähintään sen 2 käyntiä salille tai lenkille viikossa. Aluksi pelaan pitkälle ruokavalion kanssa.
Suurin ongelma onkin syömisessä. Syön epäsäännöllisesti noin kaksi ateriaa päivässä. Tiedostan kyllä, että tämä järjestely on kaikista huonoin laihdutuksen kanssa, mutta rytmi on juurtunut minuun. Joten nyt aloitan sillä, että opettelen syömään oikein. Tavoitteeni on, että syön terveellisen aamupalan, töissä lounaaksi salaatin, iltapäivällä rahkaa ja hedelmiä ja illalla sitten kotona. Tämäkin monien mielestä liian vähän, mutta muistakaa että vasta opettelen lisäämään 2 ateriaa enemmän päivään. Kalorit ovat usein jääneet alle suosituksen, mutta saatan syödä illalla kahden edestä mikä on pahapahapaha 😀
Lähtöpaino siis 90,8kg (mikä on tänä aamuna otettu), niin mainittakoon että olen 167-168cm pitkä.
Olen todella lihaksikas, enkä mielestäni tai muidenkaan mielestä näytä noin painavalta. Vaaka kuitenkin näyttää liian rajua lukua ja nyt sille on tehtävä jotain. Menenpä syömään aamupalaksi (ystäväni vinkistä, koska aamupala on minulle vieras käsite) luonnonjugurttia, myslia ja marjoja.
<3